Aurinkoinen Laivakangas tarjoili huimia taisteluita Snowcross SM -osakilpailussa

Snowcross SM -sarjan toinen osakilpailu taisteltiin tänään lauantaina Tornion Laivakankaan Raviradalla. Raviradalle rakennettu Snowcross-rata tarjosi katsojille ja kilpailijoille upeat puitteet SM-sarjan toiselle osakilpailulle.

Aamupäivän ja iltapäivän aikana raviradalla nähtiin Junior 14-16 -luokan sekä Pro- ja Pro Lite -luokkien SM-osakilpailut. Kaikissa kolmessa SM-pisteistä taistelevissa erissä nähtiin myös kansainvälistä väriä. Edustusta sunnuntaina käytävään Pohjoismaiden Mestaruuskilpaan nähtiin jo lauantaina ruotsalaisten ja norjalaisten voimin.

Junior 14-16 -vuotiaiden SM-luokassa aika-ajot vei nimiinsä kemiläinen Miika Lammi. Viime vuoden Suomenmestari näytti heti aika-ajoissa omalle kotiyleisölleen, mistä nuorukainen on tehty. Alkuerissä taistelu kuumeni, kun ensimmäisessä alkuerässä voittoon ajoi norjalainen Emil Mikalsen, toiseksi Otto Hyvärinen ja kolmanneksi Hermanni Aitto-Oja.

Toisessa alkuerässä kärkikolmikko laitettiin uusiksi, kun kemiläinen Miika Lammi tarjoili kotiyleisölle jännitystä ajaen itsensä lopulta kolmanneksi. Toiseen voittoonsa norjalainen Emil Mikalsen ja toiseksi Otto Hyvärinen.

Pro Lite -luokan jännitysnäytelmä antoi odottaa itseensä melkein pitkälle iltapäivää. Päivän toiseksi odotetuin luokka starttasi päivänsä iltapäivän puolella. Iltapäivällä alkuerissä kaikkiaan 25kuljettajaa sai paistatella Laivakankaan radalla täydessä auringonpaisteessa.

Alkueristä suoraan jatkoon yhdeksän eniten pisteitä saaneet kuljettajat ja Last Change -lähdöstä voittaja finaalin eturiviin sekä 5 parasta takariviin.

Finaali tarjosi huimia hyppyjä maalisuoran hyppyriin ja varsinkin ruotsalainen John Malmström paukautti hyppyriin todella lennokkaasti ohittaen samalla kilpakumppaninsa. Malmström ajoi finaaleista voittoon, Matti Reinikainen toiseksi pitäen samalla SM-sarjan johtonsa. Kolmanneksi tiukan kaksintaistelun jälkeen Aapo Savela.

Päivän kohokohdaksi muodostui myös Veikkauksen Superkaksarissa mukana ollut Pro-luokka, jonka lähtö saatiin käyntiin myöskin aurinkoisessa säässä. Pieni kymmenen pakkasasteen talvikeli antoi huippuluokan puitteet radan pinnalle sekä yleisölle seurata kilpailua.

Alkuerien korkeimman pistesaldon ajoi itselleen Joonas Keskiaho, toiseksi sarjajohtaja Mikko Osmo ja kolmanneksi Jarno Hietalahti.

Finaalissa nähtiin jos jonkinmoista taisteluparia. Lähdössä Sami Huttunen sai räjähtävän startin ja suorastaan liiteli kärkeen. Mikko Osmo tiukasti takapuskuriin ja samaan kolmikkoon mukaan Pieti Puhakka. Ensimmäisten kolmen kierroksen jälkeen Osmo löytää pienen aukon Huttusen taktiikassa, ja painaa ohi ja karkuun. Pieti Puhakka tulitti myös oman huipputasonsa ajoa ja olikin lopulta finaaleissa kolmas. Joonas Keskiaho vuorostaan tarjoili uskomatonta ajoa koko finaalin mitalla ja nousi seitsemänneltä paikalta finaalin hopealle.

Lopputuloksissa jo toinen SM-osakilpailuvoitto Team Loukko.com Mikko Osmolle, hopeaa Joonas Keskiaho ja pronssille Pieti Puhakka.

Mikko Osmo vahvisti täten oman paikkansa SM-sarjan kärjessä takanaan Eetu Karjalainen ja Joonas Keskiaho.

Kuva: Teemu Kukkonen