OnePlus Pro -luokassa tilanne kiristyy ja Pro Lite sai uuden Suomenmestarin

Rukan Hiihtostadionilla järjestetyssä Snowcross SM-sarjan ensimmäisenä finaalipäivänä nähtiin todella tiukkaa taistelua ja saatiin uusi suomenmestari.

Ennakkoon isonkin spekulaation kohteeksi tullut PRO-luokka yllätti, sillä voittoon ajoikin ennakkosuosikki Aki Pihlajan sijaan Joonas Keskiaho.

Pro-luokassa ennakkosuosikin viittaa soviteltiin jo edellisillä viikoilla Yhdysvalloissa ajavan Aki Pihlajan harteille, sillä mies saapui SM-kauden finaaliin kirittämään kanssa kilpailijoita. Päivän alkuerissä Jere Tynkkynen näytti oman kuntonsa ja haastoi ensimmäisessä lähdössä Pihlajan. Vaativalla radalle ei ohituspaikkoja löydy kuin muutama, joka tarkoitti sitä että Tynkkynen oli vaikeasti lyötävissä. Kierroksella ohitettavien kohdalla Pihlaja näki tilaisuuden tulleen ja pääsikin kärkeen Tynkkysen ohi. Tästä erästä Tynkkyselle kakkospaikan pisteet kotiin.

Toisen kierroksen ensimmäisessä ryhmässä Pieti Puhakka heilutti tahtipuikkoa alusta alkaen ja paukautti Holeshot -maininnan jälkeen kärkeen ja karkuun voittaen koko erän. Toiseksi tässä ryhmässä Juuso Loukko ja kolmanneksi maaliin tuli Lasse Ruotsalainen. Toisessa ryhmässä taas pihlaja näytti Kuuluttaja Ylläsjärven sanoin Amerikan mallia ja tempaisi Holeshotin jälkeen kärjessä loppuun asti. Toiseksi Joonas Keskiaho ja kolmanneksi Jere Tynkkynen.

Finaaleissa tilanteet, kuin myös yleisö oli silminnähden jännittyneitä. Aki Pihlaja aloitti finaalin Holeshotilla ja muutaman sekunnin karkumatkalla muihin nähden. Viiden kierroksen jälkeen Pihlajan telastosta paukahtaa luultavasti telaston rajoitinremmi ja vauhtia joudutaan hiljentämään. Tässä kohtaa Keskiaho saa Pihlajan kiinni ja yleisön mylviessä paukauttaa ohitse. Loppuerä metiinkin Keskiaho Show:n muodossa, Pihlaja toisena ja vuoden 2018 toisintoa pistenousssa tekevä Juuso Loukko kolmantena. Näillä asetelmilla mentiinkin sitten koko erän loppuun saakka ja maalissa nähtiin silminnähden iloinen voittaja Joonas Keskiaho yli 22 sekunnin erolla Pihlajaan.

OnePlus PRO-luokan pistetilanne on edellistä jännittävämpi. Mikko Osmo johtaa 224 pisteellä, Joonas Keskiaho kuroi eroa pienemmäksi ollen nyt toisena 212 pisteellä ja kolmantena Jere Tynkkynen 180 pisteellä. OnePlus PRO-luokan taistelu Suomenmestaruudesta jatkuu sunnuntaina iltapäivällä.

PRO Lite-luokassa tilanne kärkikuljettajien kohdalla on myöskin vähintään tiukka. Sarjaa johti ennen tätä päivää Matti Reinikainen, toisena Aleksi Rehu ja kolmantena Joona Marin.

Päivän ensimmäiset lähdöt mentiin Matti Reinikaisen, John Malmströmin ja Joona Marinin voittaessa erät. Toisissa alkuerissä alkoikin sitten tapahtua. C-ryhmässä taistelleen Reinikainen ja Malmström kolaroivat vuorotellen ja tilanne menee aivan uusiksi. Malmström ajaa vakavan näköisesti mainoskylttien läpi lentäen penkalle ja joutuu lähtemään viimeisestä ruudusta takaa-ajoon. Myös Matti Reinikainen kompuroi hiukan ja lähtee takaa-ajoon viimeisistä paikoista.

Molempien nousu häntäpäästä kärkeen oli uskomatonta katsottavaa ja viimeiseen asti ykköspaikkaansa puolustanut Pasi Kurkela joutuu nöyrtymään nopemman edessä ja Reininkainen ottaa ykköspaikan. Malmström lopulta kolmas.

Last Change erässä nähtiinkin vuorostaan tuttu mies kärkipaikalla. Aapo Savela jatkoi tällä kaudelle hänelle uutta perinnettä ottaen Holeshotin ja voiton. Savela on tämän reitin kautta mennyt finaaliin tämän kauden jokaisessa osakilpailussa.

Finaalissa nähtiinkin taas huimia taistoja, sillä kierroksia ajettiin yhteensä 25. Lyhyt ja nopea rata tarjoili tässä kohtaa päivää todella vaativat olosuhteet. Aleksi Rehu ottaa hyvän lähdön ja painaa kärkeen, mutta Simon Lundström kuittaa itselleen ykköspaikan ja lähtee näyttämään tahtia muulle porukalle. Matti Reinikainen saa hiukan vaikean erän alun ja lähtee kaivamaan sijoituksia kahdeksannelta paikalta. Joona Marin on myös alussa vaikeuksissa, mutta löytää rytmin kuntoon tullen lopputuloksissa kolmanneksi. Kovakuntoinen Lundström painaa koko erän kärjessä, mutta viimeisellä kierroksella viimeisessä mutkassa tulee vierestä yllätys. Kierrosten määrän pyörityksessä ei huomaa Reinikaisen huimaa nousua kakkoseksi ja Matti pääsee ohittamaan Lundströmin upealla ohituksella viimeisessä mutkassa.

Matti Reinikainen varmistaa samalla vielä tässä kohtaa epävirallisen suomenmestaruutensa Pro lite-luokassa.

Huima finaaliviikonloppu jatkuu sunnuntaina, joten tätä ei kannata missään nimessä jättää väliin!