Team Loukko.com viikonlopussa menestystä ja liukastelua

Team Loukko.com -kuljettajat ajoivat hyviä tuloksia menneenä viikonloppuna Kuusamossa ja Ruotsin Östersundissa. Veera Virtanen taisteli voittoon Kuusamon Kelkkasprintissä ja Mikko Osmo, Emil Herten sekä Juuso Loukko taistelivat sijoituksista Ruotsissa järjestetyssä Arctic Cat Cup:issa.

Veera Virtanen väläytti tämän kauden kuntoa voittamalla Kuusamossa viikonloppuna järjestetyn kansallisen sprint -kilpailun. Ensimmäisen vedon jälkeen toiseksi jäänyt Virtanen joutui hakemaan pikaisesti uudet asetukset kelkkaan ennen toista lähtöä. Snowcross -säädöissä oleva kelkka ei ollut omiaan sprint käytössä.

kuva: Mikko Kaltiokumpu

– Kelkalla oli ajettu ennen viikonloppua pelkästään snowcross-radalla, missä se on toiminut todella hienosti. Oli tiedossa, että sprinteissä saatetaan joutua säätöjä muuttamaan. Ensimmäisen kierroksen vaikeuksien jälkeen Pekan tekemät muutokset osuivat todella hyvin nappiin, niin kuin lopputulos osoittaa. Nyt tiedetään mitä hiotaan ensi viikonlopun SM Sprintteihin, kertoo Virtanen viikonlopusta.

Virtanen avasi upeasti sprinttikauden voitolla, ollen muita yli 9 sekuntia nopeampi. Veera aloittaa tulevana viikonloppuna Kemijärvellä SM Sprint -kauden ja tavoitteena on Virtasen mukaan vain voitto.

kuva: Roger Stenberg

Tiimin edustusta nähtiin myös länsinaapurissa Ruotsissa. Östersundin Arctic Cat Cup:iin lähtivät Mikko Osmo, Juuso Loukko ja Junioreissa ajava Emil Herten. Open -luokassa ajaneiden Mikon ja Juuson viikonloppu ei mennyt aivan suunnitellusti. Juuso oli kokonaiskilpailussa kahdeksastoista ja Mikko Osmo yhdestoista.

– Viikonlopun aikana neljästä lähdöstä kolme onnistui. Lähdöistä ainut joka epäonnistui, oli tietenkin finaalissa. Lähtöalueella oli jäätä juuri minun paikalla, joten peli oli pelattu jo siihen. Kilpailussa oli todella vaikeaa ohittaa, kun ei nähnyt mitään siinä lumipölyssä. Olin finaaleissa lopulta yhdestoista. Omaan mieleen huono tulos ja ajo oli jäykkää koko viikonlopun. Lopulta kuitenkin positiivinen fiilis, kun kelkka toimii tosi hyvin ja lähtee viivalta. Rentoutta vaan lisää ajamiseen ennen SM -sarjaa, niin tulosta tulee! tiivistää Mikko Osmo.

Tiimin nuorukainen Emil Herten ajoi itsensä huikealla ajolla yhdeksänneksi viikonlopun kokonaispisteissä.