Tiedote kuljettajille: Parikkalan ilmoittautumisaikaa jatkettu

Kauden ensimmäinen SM-viikonloppu ajetaan Parikkalassa 16.-17.2.2019. Kaudella 2019 ilmoittautumisaika päättyy kolme viikkoa ennen tapahtumaa, jotta järjestäjällä jää enemmän aikaa varautua kuljettajamäärien tuomiin aikataulumuutoksiin ja myös lähtölistat sisältävä kisalehti saadaan hyvissä ajoin painoon.

Ilmoittatuminen kilpailuihin tapahtuu Suomen Moottoriliitto Ry:n Motti-palvelun (linkki) kautta. Osalla kilpailijoista on ollut ongelmia ilmoittautumisen kanssa, joten järjestävä taho on päättänyt jatkaa normaalihintaista ilmoittautumisaikaa 3.2.2019 saakka. Mikäli ilmoittautumisessa on haasteita, tarkista ensisijaisesti että kerhosi sihteeri on täyttänyt tietosi Mottiin. Apua kirjautumiseen saat Moottoriliiton Ari Raivoselta. Yhteystiedot (linkki).

Kilpailijoita pyydetään kiinnittämään erityistä huomiota ilmoittautumisessa syötettyjen tietojen oikeellisuuteen. Mikäli kilpailijalta löytyy transponderi, on sen numero syötettävä oikeassa muodossa Mottiin. Mikäli transponderia ei ole niin kenttä tulee jättää tyhjäksi. Tiedot luetaan koneellisesti mm. TV-tuotantoa ja virallista ajanottoa varten, joten tietojen oikeellisuus on ensisijaisen tärkeää.

Kilpailuun on ilmoittautunut 28.1.2019 mennessä 123 kuljettajaa. Pro ja Pro Liten ajaessa kahtena päivänä on ilmoittautuneiden kokonaismäärä 170.

Kuljettajia suositellaan ilmoittautumaan kaikkiin talven kilpailuihin hyvissä ajoin ennakkoon. Ilmoittautumisajat päättyvät:

  • Tornio 8.2.2019
  • Kuopio 22.2.2019
  • Ruka 22.3.2019

Yhteydenotot SM-sarjaan liittyen osoitteeseen toimisto@livesports.fi.